perjantai 26. lokakuuta 2012

Takaisin Pirkolla

Piiitkästä aikaa taas PIRKOlla. Ihanaa kun sai nukkua tunnin pidempään kun ei tarvinnut Hämeenlinnaan asti ajaa, varsinkaan näissä keleissä, huoh.


 Maanantaina pääsin heti hommiin, kun sain Opelin takapuskurin työksi. Sitä oli joku jo aloittanut, joten ihan pohjista en lähtenyt liikkeelle.
 Puskurissa oli ilmeisesti ollut jonkin sortin halkeama, joka oli paikattu 3M:n muovinkorjausmenetelmällä. Itse aloitin työn rasvanpoistolla, jonka jälkeen hioin epäkeskolla P180 karkeudella paikatun alueen ennen kittausta.

 Kittaus osoittautui hieman haasteellisemmaksi, mitä alkuun odotin, johtuen siitä kohdasta, missä vaurio oli. Juurikin kulmassa, mistä huomaa heti jos jää vähänkin muotovirhettä. No kuluihan siihen kittaamiseenkin aikaakin vähän enemmän, eikä mennyt ihan kolmella kittireissulla... Pikkuhiljaa sitä oppii :) Kittikerrosten välissä ehdin sopivasti mattaamaan puskurin muualta, niin ei tarvinnut odotella, että kitti kuivuu. Eikä tuo ajan meneminen tässä työssä haitannut, koska en olisi päässyt kammioonkaan muiden töistä johtuen.

Kittausta

Kittausta


 Kun mielestäni olin kitannut tarpeeksi hyvin ja hionut P240 karkeudella käsin, oli pohjamaalin vuoro. Käytin tässä tapauksessa vain spray-pohjamaalia, koska vauriokohta oli niin pieni, eikä muualla puskurissa ollut vaurioita, yhtä pientä naarmua lukuunottamatta, joka lähti hiomalla. Onneksi spraypohjamaali oli nopeasti kuivuvaa, joten sain sen hiottua vielä maanantaina P500 epäkeskolla ja niistä paikoista mihin kone ei taittunut niin käsin P600 pehmeäselkäisellä paperilla.

 Tiistai aamuna sain puskurin kammioon ja pääsin kokeilemaan Lechleriä. Joka ei sitten mennyt ihan putkeen. Noh, olin vähän pihalla siitä, miten se väri olisi pitänyt pintaan ruiskuttaa.... Jotain harsoa ja puolimärkää ja sen sellaista Hannu selitti, mut ei se mun ruiskutukseni ihan niin mennytkään. En kai jaksanut kuunnella niitä ohjeita oikein, tai ainakaan noudattaa.. Ensin harso ja sitten olis pitänyt antaa olla muutama minuutti, sitten toinen harso vai puolimärkä kerros ja taas haihtua..Eikä ruiskuttaa liian paksua kerrosta, koska sehän sitten valahti hyvinkin komeasti koko puskuri, ei siis mennyt ihan putkeen. Sanoinkin siinä Emmalle, joka oli seuranani siinä ruiskutuksessa, että tää tästä puskurista nyt tänään sitten :D

Ensin se valui.. Kunnolla.

  Pyydettiin Hannu paikalle ja häneltä onneksi löytyi ratkaisu ongelmaan. Sillävälin kun Emma puhalsi valuneen puskurin kuivaksi, tein Hannun kanssa pohjamaalia, jonka hän sitten ruiskutti värimassan päälle, kun valumat oli ensin hiottu pehmeäselkäisellä P600 paperilla.
 Märkää-märälle pohjamaalin päälle Hannu tuli nyt sitten näyttämään miten se värimassa siihen pitäisi ruiskuttaa....no se reissu sitten jäi pilveilemään aika reilusti, joten jouduin vielä harsottelemaan päälle muutaman kierroksen.

...Sitten se pilveili..paljon...
 Tämän jälkeen saatiin kokeilla vesiohenteista Lechlerin lakkaa päälle. Se kuulosti hyvin omituiselta, miten voi olla vesiohenteista lakkaa joka sitten olisi kestävää... Kaikkea ne kehittääkin ja koulussahan ollaan oppimista varten. Hannu tuli ensimmäisen kierroksen sitä ruiskuttamaan, näytti miten se pitäisi tehdä. Ensin ruiskutettiin suht paksun näköinen kerros, joka sitten puhallettiin kirkkaaksi. Lakkahan itse oli hyvin maitomaista. Kun eka kierros oli saanut haihtua puhalluksen jälkeen n. 10 min, ruiskutin toisen kierroksen, joka taas puhallettiin ja annettiin haihtua n 10-15min ja uunitettiin sen jälkeen.

Vesiohenteisella lakalla lakattuna kammiossa

Lakattuna. Kammiossa se näytti vielä ihan suht hyvältä.

 Seuraavana päivänä huomasimme, että lakkapinta oli mennyt ihan ihmeelliseksi. Sitä kutsuttiin kai sikistymiseksi tai jotain vastaavaa, lakkapinta oli tavallaan kutistunut ja pinta oli ihmeellistä korppumaista. Syykin siihen selvisi, lakkaa oli liian vähän. Ensikerralla tietää sitten taas paremmin, kun tämä oli ensimmäinen kerta, kun edes kuulin vesiohenteisesta lakasta.... Ei muutakun pinta mataksi vesihioen P1000, tosin siinäkin tapahtui pieni vahinko. Puskuri osui toiseen maalaustelineeseen, joka teki pienen naarmun puskuriin... Ei muutakuin hiomalla ensin P400 pehmeäselkäisellä paperilla, sitten P600karkeudella päälle,  jotta saatiin naarmu pois. Sitten hieman spray-pohjamaalia ja sen hionnan jälkeen pieni paikkamaalaus ja lakkaus.

Pieni naarmu siihen tuli toisesta telineestä. Se saatiin onneksi hiomalla pois, varmuudeksi vielä pohjamaalisprayta ja eikun kammioon pineen paikkamaalaukseen ja lakka päälle.


 Oli hieman epäonnea matkassa tällä työllä, mutta onnistui sitten ihan hyvin loppujen lopuksi, vaikken itse loppuun asti saanut sitä tehtyä koska en ollut enään loppuviikosta PIRKOlla.
Tässä pääsin ensimmäisen kerran kunnolla kokeilemaan Lechlerin tuotteita, joista en kylläkään hirveästi pitänyt. Ehkä tuo värimassan ruiskutustekniikka vaatisi jonkinverran harjoittelua ennenkuin rupeisi sujumaan. Tai sitten tuo oli vain juuri sellainen "hankala" sävy. Ja vesiohenteinen lakkakin voisi jo paremmin onnistua toisella kerralla... Harjoitus tekee mestarin, eikös? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti